Ihana minä - messut

Hotelli Leikarissa Kotkassa järjestettiin 15.2. - 16.2. ensimmäistä kertaa Ihana minä- messut, jotka keskittyivät hyvinvointiin. Messuilla oli paljon eri näytteilleasettajia ja MacraIrina oli myös mukana messuilla lauantaina. 


Pientä jännitystä oli ilmoilla jo perjantai-iltana, kun pakkailin messuille meneviä tuotteita mukaan ja yritin muistaa kaikki mahdolliset asiat jotka piti ottaa mukaan. Lauantaiaamuna jännitys oli jo hieman laantunut ja tunnelma oli odottavan innostunut, kun vihdoin pitkään odotetut messut oli vihdoin alkamassa. Olin menossa messuesittelijäksi ensimmäistä kertaa ja luonnollisesti minulla ei siis ollut kokemusta siitä, että miten messuilla yleensä toimitaan näin näytteilleasettajan näkökulmasta. Toki olen monet messut kiertänyt asiakkaana, mutta nyt olisin itse kertomassa tuotteistani ja yrityksestäni.

Äitini lähti mukaan messuille toiseksi myyjäksi, vähän tueksi ja turvaksi sekä helpottamaan päivän kulkua, ettei esittelypöytä jää missään kohtaa ilman esittelijää. Leikarilla oli heti aamusta jo paljon esittelijöitä valmiina laittelemassa omia pöytiään esittelykuntoon ja löysimme mekin oman paikkamme ja pääsimme asettelemaan tuotteita esille. Mieheni tekemä hieno korvakoruteline osoittautui hieman liian suureksi ja sitten piti soveltaa esillepanon kanssa, mutta ihan kivasti tuotteet kuitenkin esittelypöytään sujahti. 

MacraIrinan esittelypiste

Messut alkoivat kymmeneltä ja messuvieraita alkoi pikkuhiljaa heti ovien avauduttua tulla paikanpäälle. Päivän aikana sain kohdata monia makrameesta innostuneita ihmisiä ja tuotteistani oltiin mukavasti kiinnostuneita. Sain myös uusia kontakteja luotua ja joitain yhteistyökuvioita tuli myös laitettua alulle. Messuilla oli paljon näytteilleasettajia eri aloilta ja pääsin itsekin vähän kiertelemään ja katsomaan messujen tarjontaa. Äitini ehti myös yhdelle monista luennoista, joita järjestettiin koko päivän ajan. Pääsin itse ensimmäistä kertaa tutustumaan myös Mariia´s health journeyn tekemiin herkkuihin ja näille voi antaa vahvan suosituksen, ihanan raikkaita ja hyvänmakuisia ruokia. 

Omasta mielestäni messut oli menestys ja toivoisin, että näitä järjestettäisiin myös uudelleen. Messuvieraita riitti melkein koko päivän ajan tasaiseen tahtiin ja ihmiset olivat selvästi kaivanneet jotain tällaista tapahtumaa kaakonkulmalle.